Mikä on Salesmart?
Salesmart on vuonna 2003 alkunsa saanut myynti- ja markkinointiyhtiö. He toimivat menestyksekkäästi eri päämiesten sekä brändien kanssa edustaen heidän tuotteitaan sekä palveluitaan ja luoden luottamuksellisia asiakassuhteita. Salesmartin tunnistaa erityisesti kenttämyyntipalveluista sekä tuloksellisesta tavasta tehdä myyntityötä. Näin pitkät kumppanuudet, saavutetut tavoitteet ja kaupan luottamus ovat tehneet heistä luottokumppanin alalla.
Salesmartin portfolio sisältää sekä kotimaisia että kansainvälisiä tuotteita, jotka tuovat laadullaan sekä lisäarvollaan hyviä ratkaisuja monen arkeen. Missiona on kasvattaa näiden tuotteiden myyntiä sekä markkinaosuuksia ja siinä heitä puskee heidän arvonsa:
Me hoidamme myyntityön
Salesmartin henkilökunta koostuu alan kokeneista ammattilaisista, joiden kanssa on mukavaa ja vaivatonta työskennellä. Heille tärkeää ovat luottamukselliset asiakassuhteet ja kaikinpuolin toimiva yhteistyö, aina tuotekehityksestä toimivaan tavarapeliin ja tyytyväisiin loppuasiakkaisiin saakka.
Tavoitteena on pitää kiinni vahvuuksista sekä kehittää toimintaa siten, että Salesmart olisi Pohjoismaiden paras ja edistyksellisin toimija alalla. Myynnin ulkoistaminen on enenevissä määrin nykypäivää ja Salesmart uskoo, että tuotteiden omistajien kannattaa sijoittaa resurssinsa tuotekehitykseen ja brändi-arvon kasvattamiseen. Tule siis tutustumaan Salesmartin tarjoamiin kasvumahdollisuuksiin suosituimmassa ravintola-alan amattilaistapahtumassa.
Tutustu lisää
Kiinnostuitko tulemaan yrityskumppaniksemme?
